Nimeni on Tiina Kiviniitty ja perheeseeni kuuluvat aviomieheni Mika sekä lapsemme Tia (s.03/05) ja Mikael (s. 10/06). Asumme Halikossa Vaskion kylässä maaseudun rauhassa.
Ensimmäisen englanninkääpiöterrierini ostin ylioppilaaksi valmistuttuani vuonna 1998 Marja Huttuselta (Twinstripe). Oli todellista sattumaa, että rotu osui kohdalleni, mutta olin hetkessä myyty. Tänä päivänä kodissamme juoksentelee viisi enkkua ja tulevaisuuden haaveissa useampi. Kymmenen vuotta rodun parissa ovat antaneet todella paljon ja mielenkiinnolla odotan tulevaisuuden mukanaan tuomia haasteita. Juuri nyt enkkupiireissä puhututtavat rotumme terveystilanne ja pohjois-amerikkalaisten toy manchesterinterriereiden rekisteröiminen englanninkääpiöterriereinä.
Haaveilin usean vuoden ajan omasta kennelnimestä ja vuonna 2004 suoritin kasvattajan peruskurssin. Kesällä 2006 syntyi ensimmäinen pentueeni ja helmikuussa 2007 kennelnimeni oli vihdoin rekisteröity. Syksyllä 2007 syntyi ensimmäinen virallinen Stonemeadow's pentue. Kasvatustyöni on pienimuotoista ja koiramme elävät kodissamme perheenjäseninä. Olen mukana keväällä 2007 Suomen kääpiökoirayhdistyksen alaisuuteen perustetussa englanninkääpiöterrierit alajaostossa rahastonhoitajana sekä varapuheenjohtajana. Toivon, että voin osaltani olla mukana viemässä tätä suurenmoista rotua eteenpäin. Kasvatustyöni kulmakiviä ovat terveys, yhteistyö ja avoimuus. Pidän mielelläni yhteyttä kasvattieni uusien omistajien kanssa ja autan tarvittaessa kaikin mahdollisin tavoin.
Toivon, että näiden sivujen kautta voin välittää pienen palan enkkujen ihmeellisestä maailmasta. Otan mielelläni vastaan palautetta ja vastaan mieltä askarruttaviin kysymyksiin mahdollisuuksieni mukaan. |